Minivalmennus (2015-2012-syntyneet)


Seurassamme toiminta perustuu positiiviseen ja kannustavaan vuorovaikutukseen. Lapset saavat kehittyä yksilöllisesti ja tavoitteena on sytyttää liikunnan ilo ja oppia monipuolisesti uusia taitoja hyvässä, positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. 

Harjoitukset ovat suunnitelmallisia ja kehittävät monipuolisesti voimistelun eri osa-alueita. Seuramme päävalmentaja Kirsi Huotari toimii ryhmän vastuuvalmentajana. Harjoituksiin sisältyy mm. perusvoimistelua, akrobatiaa, välinetekniikkaa, balettia, vartalon vaikeusosia, koorninaatiota ja tanssia.
Myös esiintymiseen ja ilmaisun harjoitteluun kiinnitetään huomiota.
Lisäksi kehitetään perusominaisuuksia, kuten liikkuvuutta, kestävyyttä, voimaa ja nopeutta.

Ryhmän voimistelijat suorittavat Suomen Voimisteluliiton rytmisen voimistelun Pronssi-, Hopea- ja Kultamerkkejä ja osallistuvat halutessaan Stara-tapahtumiin.

Kaikki ryhmän voimistelijat pääsevät esiintymään seuran joulu-ja kevätnäytöksissä.

 


VALMENNUSMAKSU 2022-2023

110€/kk (2x/vko) 

130€/kk (3xvko)

Toimintamaksu 50€/lukukausi

jäsenmaksu 35€ (vuosi)

VASTUUVALMENTAJA

Kirsi Huotari

Uudet voimistelijat:

Rekisteröidy ensin jonka jälkeen ilmoittaudu ryhmään.
Muista säilyttää kirjautumistunnuksesi ilmoittautumisjärjestelmäämme!